Isot ympäristön ja yhteiskunnan muutokset kuten ilmastokriisi, luonnon monimuotoisuuden väheneminen, tarve siirtyä kiertotalouteen ja elintasosairauksien yleistyminen haastavat nykyiset ruoantuotanto- ja kulutustapamme. Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama Leg4Life-hanke (Palkokasveilla kohti kestävää ruokajärjestelmää ja terveyttä) pyrkii taklaamaan nämä haasteet lisäämällä Suomessa menestyvien palkokasvien (herne, härkäpapu, lupiinit, apilat) viljelyä sekä edistämällä niiden nykyistä monipuolisempaa käyttöä elintarvikkeiksi ja rehuksi. Typpeä sitovat palkokasvit ovat ympäristö- ja yhteiskunnallisten haasteiden moniottelijoita, joiden käytön lisääminen voi yhtäaikaisesti edistää sekä ympäristön että ihmiskunnan terveyttä ja hyvinvointia.
Keinot 1 ja 2: Typpeä sitovat palkokasvit voivat korvata fossiilisyöppöjä väkilannoitteita ja lisätä maatalousympäristön monimuotoisuutta
Palkokasvit sitovat ilman sisältämää typpeä maaperään symbioottisten bakteerien avulla, ilmaiseksi. Ihminen tekee teollisesti samaa fossiilisten polttoaineiden avulla. Noin 1 % maailman energiantuotannosta käytetäänkin vuosittain väkilannoitetypen tuotantoon ja jopa yli puolet tavanomaisen maatalouden energiankulutuksesta syntyy väkilannoitetypen tuotannosta. Suomi on hyvin riippuvainen teollisesta väkilannoitetypestä, sillä sen osuus maahan lisätystä typestä on yli 60 %.
Sen lisäksi että palkokasvit pystyvät sitomaan ilmakehän typpeä kasveille käyttökelpoiseen muotoon ilmastoa kuormittamatta, ne myös parantavat maan rakennetta, lisäävät kasvintuotannon monimuotoisuutta ja vähentävät maatalouden ympäristöhaittoja. Peltokasvien monimuotoisuuden lisääminen voi myös tehostaa hiilen sitoutumista maaperään. Herneen, härkäpavun ja lupiinin yhteenlaskettu osuus Suomen viljelyalasta on kuitenkin nykyisellään alle 2 %, eikä apilan osuus nurmialasta ole juuri sen suurempi. Jotta palkokasvien viljelyn positiiviset vaikutukset ympäristöön, talouteen ja terveyteen voisivat realisoitua koko ruokaketjussa, palkokasvien viljelymenetelmiä on kehitettävä erityisesti viljelykiertojen osalta. Lisäksi palkokasveja sisältävien viljelykiertojen vaikutukset maanviljelyn kasvihuonekaasupäästöihin pohjoisissa olosuhteissa tunnetaan vielä varsin huonosti.
Keinot 3, 4 ja 5: Palkokasvit voivat pelastaa Suomen proteiinivararikolta, parantaa ruokaturvaa ja keventää kotieläintuotannon ympäristökuormitusta
Palkokasvit sisältävät runsaasti proteiinia ja ovat sen vuoksi hyviä ravinnonlähteitä sekä ihmisille että eläimille. Nykyisellään kotieläinten täydennysvalkuaisruokinta Suomessa kuitenkin perustuu pitkälti kahden valkuaisrehulähteen varaan: soijaan ja rypsiin. Soijantuotantoon liittyvät ympäristöhaasteet, kuten suorat ja epäsuorat vaikutukset sademetsien ja savanniekosysteemien tuhoutumiseen, ovat tuttuja monille. Rypsintuotannossa haasteena taas ovat neonikotinoidi-kasvinsuojeluaineiden käyttö, joiden on todettu olevan haitallisia pölyttäjähyönteisten lisäksi myös monille muille lajeille.
Noin 85 % Suomessa kulutetuista valkuaisrehuista tuodaan ulkomailta, mikä tekee kotieläintuotannosta hyvin haavoittuvaisen rehun saatavuuden muutoksille, markkinahäiriöille ja rajuille hinnanvaihteluille. Tuontirehut uhkaavat myös Suomen erityisasemaa salmonellavapaana maana. Sen lisäksi tuontirehuihin pohjautuva kotieläintuotanto vaikeuttaa ravinteiden kierrätystä, kun rehun tuotanto ja sen kulutus tapahtuvat maantieteellisesti hyvin kaukana toisistaan.
Paikallisesti tuotetuilla palkokasveilla vastaavia, rypsin ja soijan kaltaisia kestävyysongelmia ei ole. Palkokasvien laajamittaisempaa käyttöä kotieläinten ruokinnassa kuitenkin rajoittaa niiden vähäinen rikkipitoisen metioniini-aminohapon pitoisuus. Aminohappokoostumusta voidaan kuitenkin täydentää metioniinivalmisteilla, jolloin eläinten tuotos voi parantua ja typen eritys ympäristöön pienentyä. Koska karkearehuna syötettävät palkokasvit sisältävät vähemmän kuitua ja enemmän helposti sulavia hiilihydraatteja kuin heinäkasvit, on mahdollista, että ne vähentävät nautojen metaanipäästöjä erityisesti, jos rehuun lisätään samanaikaisesti myös pehmeitä kasvirasvoja.
Keinot 6 ja 7: Palkokasvit mahdollistavat kestävän ruokavalion ja voivat vähentää elintasosairauksia
Runsasproteiinisina palkokasvit ovat varteenotettava vaihtoehto eläinperäisille proteiininlähteille, esimerkiksi punaiselle lihalle. Proteiinin lisäksi palkokasvit sisältävät runsaasti kuitua, kivennäisaineita ja vitamiineja, erityisesti folaattia, jonka saanti suomalaisilla jää usein suositeltua pienemmäksi. Suurempi kuidun saanti on puolestaan yhteydessä pienempään paksusuolisyövän riskiin, mutta kuidun saanti on suomalaisilla keskimäärin suositukseen nähden niukkaa. Palkokasvien lisääminen ruokavalioon, mahdollisesti punaisen lihan tilalle, voisikin muuttaa ruokavalion koostumusta terveyden kannalta edulliseen suuntaan. Erilaisen aminohappokoostumuksensa ja sulavuutensa vuoksi kasvi- ja eläinproteiinit ovat ihmisen ravitsemuksen kannalta erilaisia. Kasvikunnan proteiineista saadaan ihmisen aminohappotarpeen täyttävä koostumus palkokasveja ja viljaa yhdistämällä. Palkokasvien proteiinien ja aminohappojen hyväksikäytettävyyttä ihmisellä ei kuitenkaan ole vielä tutkittu.
Palkokasvit ovat tärkeässä osassa myös EAT-Lancet-komission hiljattain julkaisemassa planetaarisessa ruokavaliossa (Planetary Health Diet), jonka tavoitteena on kaksinkertaistaa kasvisten, hedelmien, palkokasvien ja pähkinöiden kulutus ja vähintään puolittaa punaisen ja prosessoidun lihan kulutus. Toteutuessaan planetaarinen ruokavalio voisi taata terveellisen ruokavalion maailman kasvavalle väestölle, pelastaa jopa 11 miljoonaa ihmishenkeä kroonisilta ravitsemukseen liittyviltä sairauksilta ja auttaa osaltaan välttämään maailmanlaajuisen ympäristökatastrofin. Vähän kasviksia sisältävä ruokavalio on yhteydessä lisääntyneeseen kuolleisuuteen ja riskiin sairastua kroonisiin tauteihin kuten sydän- ja verisuonitauteihin, tyypin 2 diabetekseen ja paksusuolisyöpään. Tällä hetkellä suomalaisista miehistä vain joka viides syö kansallisten ravitsemussuositusten mukaisesti lihaa enintään 500 g viikossa. Kasvisten ja hedelmien osalta tilanne on vielä huonompi, sillä vain 15 % miehistä syö niitä suosituksen mukaisesti vähintään 500 g päivässä. Vastaavat lukemat naisilla ovat 75 % ja 20 %.
Palkokasvien käytön tuntuva lisääminen ihmisen ravitsemuksessa edellyttää terveellisten, turvallisten, maittavien ja helposti käytettävien elintarvikkeiden kehittämistä niin tavallisten kuluttajien kuin ateriapalveluidenkin käyttöön. Kuluttajien hyväksyntä ja koko elintarvikehuoltojärjestelmän tuki on äärimmäisen tärkeää tavoiteltaessa muutosta kohti kasvispainotteisempaa ja enemmän palkokasveja sisältävää ruokavaliota. Keskeistä on tuottaa kokonaisvaltaisia ratkaisuja, jotka tekevät palkokasvien käytön lisäämisestä helppoa ja miellyttävää, ja joilla vältetään mahdolliset vastavaikutukset, etenkin lautasjätteen lisääntyminen. Avainasemassa on palkokasvituotteiden käyttöön liittyvien asenteiden, tapojen, tarpeiden ja haasteiden parempi ymmärtäminen koko elintarvikeketjussa. Lisäksi ruokailuympäristön hienovaraista muokkaamista (valintamuotoilu tai tuuppaaminen) voidaan hyödyntää kannustimena terveellisen syömisen edistämiseen joukkoruokailussa.
Kuluttajille tärkeimmät valintakriteerit ovat usein tuotteen aistinvaraiset ominaisuudet eli haju, maku ja rakenne, ja etenkin palkokasvien papumainen maku voidaan kokea epämiellyttävänä. Sen lisäksi palkokasvien käyttöä ihmisten ravitsemuksessa, mutta myös yksimahaisten eläinten, kuten sikojen ja siipikarjan ravitsemuksessa, rajoittavat erilaiset haitta-aineet. Palkokasvien haitta-aineet voivat häiritä ravintoaineiden imeytymistä (fytaatti ja entsyymi-inhibiittorit), aiheuttaa vatsavaivoja (oligosakkaridit) tai olla myrkyllisiä (lektiinit, visiini ja konvisiini). Nämä haitta-aineet voidaan poistaa palkokasveista turvallisesti, mutta samalla on tärkeää optimoida prosessointi niin, ettei ravintoaineiden hyväksikäytettävyys kärsi ja että palkokasvien aistinvaraiset ominaisuudet paranevat. Toisaalta myös kasviperäisistä elintarvikkeista kokonaan puuttuvaa B12-vitamiinia voitaneen tulevaisuudessa tuottaa palkokasveihin prosessoinnin avulla. Palkokasvien prosessoinnin kehitys hyödyttää myös rehuteollisuutta erityisesti valmistettaessa palkokasvirehuja yksimahaisille eläimille, jotka ovat märehtijöitä herkempiä haitta-aineille.
Keino 8: Palkokasvit voivat kohentaa taloutta
Palkokasvien viljelyn lisääminen ja niiden nykyistä monipuolisemman elintarvike- ja rehukäytön edistäminen voivat kohentaa monin eri tavoin taloutta koko ruokaketjussa. Palkokasvien typensidonta ja monipuolisempi viljelykierto voivat vähentää lannoitekustannuksia maatiloilla. Korkean lisäarvon tuotteiden, kuten innovatiivisten palkokasvivalmisteiden, viennin ja raaka-aineiden omavaraisuuden kasvattaminen ovat myös keinoja maatalouden ja elintarviketeollisuuden kannattavuuden parantamiseen. Lisäksi kotimaisella ruoantuotannolla on merkittäviä aluetaloudellisia vaikutuksia Suomen maakuntien talouteen ja työllisyyteen. Paikallista ruoantuotantoa kannattaa ylläpitää ja kehittää, sillä suomalaiset elintarvikealan yritykset ostavat keskimäärin noin 20 % tuotantonsa raaka-aineista omasta maakunnastaan. Ruokaketju myös hyötyy, kun palkokasvien viljelyn ja käytön edut voidaan varmistaa elinkaari- ja kustannus-hyötyanalyyseillä, ja näitä tuloksia voidaan hyödyntää valttikortteina kotimaisilla ja kansainvälisillä markkinoilla.
Leg4Life-hanke
Leg4Life on monitieteellinen, palkokasvien tuotantoon, rehu- ja ruokakäyttöön sekä terveys- ja ympäristövaikutuksiin keskittyvä hanke, joka toteutetaan vuosina 2019–2025. Hanketta rahoittaa Strategisen tutkimuksen neuvosto (STN). Leg4Life on Helsingin yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Luonnonvarakeskuksen yhteishanke, jossa on myös tiiviisti mukana lukuisia yrityksiä ja muita alan toimijoita niin alkutuotannon, elintarviketeollisuuden sekä terveys-, ympäristö- ja maatalouspolitiikankin osalta. Leg4Life-hankkeen tavoitteena on palkokasvien käyttöä lisäämällä saada aikaan laaja yhteiskunnallinen muutos kohti terveellisempää ruokajärjestelmää ja ilmastoneutraalia ruoantuotantoa ja -kulutusta. Hankkeessa tutkitaan Suomen olosuhteissa menestyviä palkokasveja viidessä laajassa työpaketissa, jotka kattavat koko ruokaketjun pellolta pöytään.
Kirjoittaja: Marjukka Lamminen ja Leg4Life-tiimi