Uudet politiikkasuositukset tarjoavat ehdotuksia palkokasvien viljelyn moninkertaistamiseksi, valkuaisomavaraisuuden parantamiseksi ja kannustimien luomiseksi viljelijöille. Tavoitteena on edistää kestävää ruoantuotantoa, vähentää tuontivalkuaisen ja typpilannoitteiden tarvetta sekä parantaa huoltovarmuutta.
Helsingin yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Luonnonvarakeskuksen yhteinen Leg4Life-tutkimushanke on julkaissut politiikkasuositukset, jotka ottavat kantaa kestävään ruoan ja rehujen tuotantoon, huoltovarmuuteen sekä typpilannoitteiden käyttöön.
Politiikkasuositukset on suunnattu päättäjille ja ruokajärjestelmän toimijoille. Suositukset tukevat Suomen hallituksen tavoitetta vahvistaa ruokajärjestelmän huoltovarmuutta, lisätä ruokaturvaa, panostaa valkuaisomavaraisuuteen ja parantaa maatalouden kannattavuutta. Suositukset käsittelevät kolmea teemaa.
1. Palkokasvien tuotanto moninkertaistetaan Suomessa
Palkokasvit, kuten härkäpapu, herne ja apilat, pystyvät sitomaan suuria määriä typpeä maaperään, mikä hyödyttää seuraavia viljelykasveja ja vähentää väkilannoitteiden tarvetta. Suotuisina vuosina härkäpapu ja herne voivat tuottaa kilpailukykyisiä satoja ilman lisälannoitusta. Vaikka niiden viljelyala on kasvanut, se kattaa yhä vain 2,2 % viljelyalasta.
Suurimpia esteitä palkokasvien laajemmalle hyödyntämiselle ovat viljelyn epävarmuus ja heikko kannattavuus. Palkokasvien laajamittaisempi hyödyntäminen vähentää ruoantuotannon ympäristöpäästöjä ja vahvaa riippuvuutta fossiilienergialla tuotetuista typpilannoitteista, monipuolistaa kasviproteiinilähteitä, tukee huoltovarmuutta ja maatalousympäristön monimuotoisuutta sekä auttaa ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.
Tuotannon lisääminen edellyttää panostusta viljelyvarmoihin lajikkeisiin, maan rakenteen ja vesitalouden parantamiseen, viljelymenetelmien kehittämiseen ja satopotentiaalin hyödyntämiseen. Pyrittäessä edistämään palkokasvien tuotantoa lisäystä tarvitaan sekä viljelyaloissa että hehtaarisadoissa.
– Palkokasvien viljelyvarmuutta voidaan parantaa esimerkiksi viljelykäytäntöjen optimoimisen, kasvinsuojelumenetelmien kehittämisen, kastelun hyödyntämisen ja lajikkeiden kuivuuden, kasvitautien ja talvenkestävyyden parantamisen kautta, kertoo vanhempi yliopistonlehtori Asko Simojoki Helsingin yliopistosta.
2. Tuontivalkuainen korvataan kotimaisilla palkokasvirehuilla
Suomessa palkoviljojen sadon määrä ja laatu vaihtelevat suuresti vuosittain. Sen vuoksi palkoviljojen ruoka- ja rehukäyttö tukevat toisiaan: ruokakäyttöön soveltumattomat erät ja sivuvirrat voidaan ohjata rehuksi.
Täydennysvalkuaisen osalta kotimaisten palkokasvien käyttö mahdollistaa tuontivalkuaisen sekä väkilannoitteilla tuotettujen rehujen korvaamisen osittain tai jopa kokonaan märehtijöiden, sikojen ja siipikarjan ruokinnassa.
– Esimerkiksi teollisesti prosessoitu härkäpapu osoittautui lypsylehmien ruokintakokeessa yhtä hyväksi valkuaislisäksi kuin tuontirapsi, professori Aila Vanhatalo toteaa.
Kotimaisiin rehuihin ja tuotantopanoksiin perustuva kotieläintuotanto parantaa ruokaturvaa Suomen pohjoisissa ja vaativissa tuotanto-olosuhteissa. Lisäksi palkokasvirehujen käytöllä on merkittäviä ympäristöetuja.
– Elinkaarianalyysimme mukaan maidon hiilijalanjälki pieneni 7 % ja vesistön rehevöitymispotentiaali 12 %, kun nurmirehu korvattiin puoliksi apilarehulla, kertoo tutkija Sanna Hietala Luonnonvarakeskuksesta.
3. Luodaan pitkäjänteisiä kannustimia ja työkaluja palkokasvien viljelyyn
Viljelijät suhtautuvat myönteisesti palkokasvien viljelyyn, mutta taloudellinen kannattavuus on sen edellytys. Siksi palkokasvien viljelyyn kannustavan politiikan tulisi olla pitkäjänteistä, ja viljelijöille tarvitaan uusia työkaluja tietotarpeisiin sekä sää- ja markkinariskien hallintaan.
Palkokasvien viljelyn lisäämiseksi on tärkeää parantaa kannattavuutta sekä tarjota viljelijöille koulutusta ja neuvontaa. Tarvitaan pitkäjänteistä politiikkaa, joka tukee tuotantoa, jakaa viljelijöiden riskejä ja vastaa heidän tietotarpeisiinsa.
– Viljelijät suhtautuvat myönteisesti palkokasvien viljelyyn, mutta yli puolet suomalaisista viljelijöistä kokee, että palkokasvituotannon mahdollisuuksista ei ole saatavilla riittävästi tietoa, tutkija Kirsi Korhonen Luonnonvarakeskuksesta täydentää.
Koulutuksessa tulisi painottaa viljelytekniikan, sadon jatkojalostuksen sekä markkina- ja taloustaitojen kehittämistä. Koska yksittäinen viljelijä ei voi vaikuttaa tuotantopanosten tai tuotteiden hintatasoon, hän joutuu kantamaan satoriskin lisäksi myös markkinariskin. On tärkeää luoda viljelijöille työkaluja, kuten vakuutuksia ja sopimuksia, jotka jakavat riskit ja arvonlisän reilummin.
- Leg4Life politiikkasuositus – Palkokasvien viljely ruoaksi ja rehuksi vahvistaa ruokaturvaa ja huoltovarmuutta: www.leg4life.fi/politiikkasuositukset.
- Leg4Life-tutkimushanke (Palkokasveilla kohti kestävää ruokajärjestelmää ja terveyttä, www.leg4life.fi) edistää ympäristön ja ihmisten terveyttä ja hyvinvointia lisäämällä kotimaisten palkokasvien viljelyä sekä elintarvike- ja rehukäyttöä. Leg4Life (2019–2025) on Helsingin yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Luonnonvarakeskuksen yhteinen hanke. Hanketta rahoittaa Strategisen tutkimuksen neuvosto (STN), joka toimii Suomen Akatemian yhteydessä.
Lisätietoja Leg4Life -hankkeesta antavat:
- Alkutuotantotyöpaketin johtaja, professori Aila Vanhatalo, Helsingin yliopisto, puh. 0294158560, aila.vanhatalo@helsinki.fi
- Alkutuotantotyöpaketin varajohtaja, vanhempi yliopistonlehtori Asko Simojoki, Helsingin yliopisto, puh. 0294158747, asko.simojoki@helsinki.fi
- Hankkeen johtaja, apulaisprofessori Anne-Maria Pajari, Helsingin yliopisto, puh. 0294158203, anne-maria.pajari@helsinki.fi
- Vuorovaikutusvastaava, tutkijatohtori Marjukka Lamminen, Helsingin yliopisto, puh. 0294158563, marjukka.lamminen@helsinki.fi